Pakopelit ovat monelle tuttua ajanvietettä vapaa-ajalta. Kun niitä käytetään opetuksessa, kyse on tutkitusti tehokkaasta opetusmenetelmästä. Itse innostuin pedagogisista pakopeleistä jo vuonna 2019 ja suureksi ilokseni voin nyt todeta menetelmän leviävän rytinällä KAMKn hoitotyön koulutukseen.
Pakopelit ja pedagogiset pakopelit
Pedagogisissa pakopeleissä on paljon samaa kuin viihdekäytössä pelattavissa versioissa. Tavallisin pakopelin muoto on pakohuone, joka tarkoittaa yksinkertaisuudessaan sitä, että joukko (toivottavasti) samanhenkisiä ihmisiä lukitaan huoneeseen, heille annetaan mystiset ohjeet ulospääsyyn ja he pääsevät erilaisia pulmia ratkaisemalla ulos huoneesta. Tai sitten eivät. Painetta lisää rajallinen aika, mikä on pakopeleissä olennainen elementti. Jos tiimi törmää umpikujaan, pelinvalvoja antaa oljenkorsia, eli vihjeitä, joiden avulla tiimillä on mahdollisuus edetä. Pelin aikana voidaan ymmärrettävästi käydä läpi aikamoisia tunnetiloja, kun onnistutaan, epäonnistutaan ja välillä ollaan ihan ulapalla. Lopulta, oven auetessa on niin hyvä olo, että tästä ilosta maksetaan vielä seuraavankin kerran. Sama asia hieman toisin kuvattuna kerrotaan pakopelikirjallisuudessa.
Pakopelien suosio opetusmenetelmänä on lisääntynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana kautta maailman. Tästä voi lukea esimerkiksi ”Escape Racism” -pakopeliä kuvaavasta artikkelista (Lewis, Lameras & Arnab, 2025.). Klassisin pedagogisten pakopelien julkaisu lienee Nicholsonin (2015) artikkeli ”Peeking behind the locked door: A survey of escape room facilities”. Suomalainen hyvä perusopas pakopeleihin on esimerkiksi Kortesuon (2018) teos ”Pakohuone. Suunnittele, toteuta, pakene” ja Joona Koirasen loistava teos ”Pedagogiset pakopelit” (2019). Oma kappaleeni on alle- ja yliviivattu kaikilla sateenkaaren väreillä. KAMKissa tehdystä pakopelien kehitystyöstä voi lukea esimerkiksi tutustumalla Kelalle tehdyn virtuaalisen pakopelin kehitysprosessiin suomeksi tai englanniksi. Tämän pelin käyttöön ohjataan tulevia ammattilaisia myös KAMKn sosionomien koulutuksessa.
Kun pakopelejä käytetään opetusmenetelmänä, pelkästään hyvä peli tai se, että osaa kavereiden kanssa pelata, ei riitä. Opettajan on mietittävä monia näkökulmia, ihan samoin kuin muidenkin opetusmenetelmien kohdalla. Mikä on opetettava aihe, kannattaako siihen tehdä pakopeli? Mitkä ovat oppimisen tavoitteet, entä kohderyhmä? Mitä heiltä voi odottaa, mikä on osaamisen taso? Mitkä keskeiset opetettavat ilmiöt voi ottaa peliin ja millaisia pulmia niiden ympärille voi luoda? Mitkä mekaniikat toimivat, mikä on sopiva vaativuustaso? Ja tietenkin raha. Kerran vuodessa pidettäville oppitunneille ei kannattane rakentaa kokonaista huonetta täynnä kallista teknologiaa. Onneksi ei tarvitsekaan. Pedagogiset pakopelit ovat opetusmenetelmä, eivät oppijoiden kallista viihdyttämistä.
Opettajan on suunniteltava pedagogisen pakopelin sisältö huolella.
Erityisen merkittävä ero viihdepelin ja opetusmenetelmän välillä on ennakkovalmistautuminen (pelaajilla on oltava riittävästi aiheen osaamista) ja pelin jälkeen käytävä debriefing. Tämä on verrattavissa simulaation jälkeen käytävään keskusteluun, jossa tilanne käsitellään perusteellisesti: mitä tehtiin, miten ja miksi? Näistä keskusteluista on jäänyt hyvin mieleen opiskelijan kommentti: ”Aaaa, nyt mä ymmärrän, miten tää liittyy tulehdukseen!”. Kyseessä oli merkittävä oivallus, joka oli antanut odottaa itseään.
Olemme KAMKilla järjestäneet myös koulutusta pedagogisista pakopeleistä. Yhdessä pakoon! -hankkeessa (OPH) koulutimme peruskoulun ja ammatillisen toisen asteen opettajia ympäri Suomea yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston ja Humak-ammattikorkeakoulun kanssa. Koulutuksessa keskityimme paitsi pelisuunnitteluun, myös pedagogiikkaan: ”Hyvä peli ei riitä, miten se liittyy oppimiseen?!” Koulutukseen osallistuneet opettajat tuottivat todella hyviä pelejä ja saimme heiltä itsekin mainioita pelivinkkejä.
Katsaus menneeseen
Olen vuosien aikana tehnyt monta pakopeliä eri aiheisiin. Pelit ovat olleet fyysisiä, VR-pelejä, muita digipelejä, hybridipelejä, QR-koodipelejä… Suuren osan olen tehnyt yksin, mutta parasta on ollut tehdä niitä yhdessä muiden kanssa. Tämä onkin pakopelien kehityksessä ehdoton rikkaus, sillä kaksi on paljonkin enemmän kuin yksi. Osa kehitetyistä peleistä on elänyt vain hetken ja osa muhii horroksessa, osa on aktiivisesti käytössä KAMKissa ja osa on jaettu kansainvälisestikin.
Omat merkittävimmät pakopelini ovat olleet se ihan ensimmäinen, kivunhoitoon tekemäni hyvin simppeli, askarrellen tehty peli. Pelivälineinä oli aitoja elementtejä, kuten lääkeruiskuja ja lukkona toimin minä. Tiimit ratkaisivat kaikille saman aloituspulman ja valitsivat tämän jälkeen haluamansa pulman värien perusteella. Sain sisällytettyä peliin varsin monipuolisesti kivunhoidon eri ulottuvuuksia, ja opiskelijat joutuivat todella käyttämään osaamistaan. Peli toimi yllättävänkin hyvin ja imutti oppijat ratkaisemaan ammatillisia pulmia.
Toimiva pakopeli voi olla myös varsin ”low-tech”.
Seuraavan pakopelini aiheena oli sepsis, mikä on hankala ilmiö ymmärtää ja hankala hoitaa. Tämä oli jo hieman kehittyneempi pakopeli, sillä lukitsin pulmat erilaisten pakkausten tai välineiden sisään ja opiskelijat luokkaan. Tiimit suorastaan heittäytyivät ratkomaan pulmia ja oppimaan yhdessä!
Pakopelissä opitaan yhdessä.
Ja sitten tuli korona. Kaikki mahdollinen meni etämoodiin, mutta halusin tulenpalavasti tarjota opiskelijoille mahdollisuuden pelata. Niinpä tein Moodleen hyvin nopealla aikataululla ensimmäisen digitaalisen pakopelini. Enkä ollut siis koskaan nähnyt ainuttakaan digitaalista pakopeliä, paitsi sen virtuaalisen pulmahuoneen, minkä itse Clever-tiimin kanssa SotePeda 24/7 -hankkeessa (OKM) teimme. Tämän hankkeen keskeinen anti itselleni olikin pedagogisista pakopeleistä innostuminen ja oppiminen.
Tuumasin, kokeilin ja naputtelin pari päivää, ja ensimmäinen digipelini oli valmis testiin. Halusin tehdä pelistä visuaalisen ja luotettavasti toimivan pelin. Visuaalisuus jäi kuitenkin vain toiveeksi ja jouduin tyytymään tylsään ”pulmia pötkössä -peliin”.
Ensimmäisen digitaalisen pakopelini visuaalisuuden suunnitelma vrs. toteutus.
Digipelini pilotointi jännitti. Opiskelijat pelasivat pienissä tiimeissä Teamsin break outeissa – ja peli toimi. Debriefingissä sain parhaan kuviteltavissa olevan palautteen: ”Unohdin välillä, että pelataan. Tuntui ihan siltä, kuin oltaisiin ratkottu potilaan tilannetta työkavereiden kanssa.” Kyllähän siinä ope herkistyi. Myöhemmin pääsin jatkokehittämään tätä peliä ja tuottamaan useita uusia digipelejä. Nykyään tarjolla on onneksi paljon erilaisia digitaalisia, hyvinkin visuaalisia, työkaluja pakopelien tekoon.
Pako tulevaisuuteen
Seuraavaksi katse tulevaan: pakopelit tulevat ja valloittavat hoitotyön koulutuksen! Tämä on suuri iloni ja onneni, ja tämän mahdollistaa InnoXR (Euroopan sosiaalirahasto plus). Tässä hankkeessa kartoitimme opettajien ja opiskelijoiden toiveita kehitettäviksi osaamisen kehittämisen menetelmiksi ja pakopelit kiilasivat toiveiden kärkeen. Ensimmäisen hankevuoden aikana kaksi peliä on pilotoitu, viimeisin, ”Surgical Secrets”, KAMKin Winternational Weekilla. Siellä peli sai runsaasti positiivista palautetta niin opiskelijoilta kuin opettajiltakin. ”Do you really have this kind of teaching methods?” ”Of course we have!”, kehui eräskin KAMKin kansainvälinen opiskelija opinahjoaan vieraalle. Eräälle saksalaiselle opettajalle annoin yksityisohjausta pedagogisista pakopeleistä ja toisen kanssa työ jatkuu tulevaisuudessa.
Kahden pilotoidun pelin lisäksi InnoXR:ssä on tulossa useita muita pakopelejä. Pelien suunnitteluun osallistuvat paitsi hanketoimijat, myös opettajat ja Kainuun hyvinvointialueen ammattilaiset. Näin pedagogisten pakopelien osaaminen laajenee merkittävästi ja siitä olen kovin onnellinen.
InnoXR:ssä pakopelejä tehdään yhdessä.
Tuumailuni lopuksi totean itsestäänselvyyden: pedagogiset pakopelit eivät sovi jokaiselle opintojaksolle, jokaiselle oppijalle tai jokaiselle opettajalle. Kaikki eivät kerta kaikkiaan ymmärrä, mikä hienous pakopeleissä piilee, tai miten niiden avulla voi oppia. Kunnioitan tätäkin. Olen vuosien aikana kuitenkin nähnyt niin monet keskittyneet, pinnistelevät, innostuneet ja oppimisen onnesta loistavat kasvot, että tulen tarjoamaan jatkossakin mahdollisuuden tähän suurella ilolla. Yhdessä muiden pedagogisista pakopeleistä innostuneiden kanssa.
Lähteet:
Koiranen, J. Pedagogiset pakopelit. 2019. Helsinki. Ääres eduEscape.
Koivisto, J-M., Nykänen, K., Kuuluvainen, S., Maunula, J., Kauhanen, E., Varjonen, K., Jumisko-Pyykkö, S., Koskela, K. & Romppanen, T. 2024. Designing and developing a virtual reality escape game for youth vocational rehabilitation. International Social Work, 2024. 67 (1), 66–85. https://doi.org/10.1177/00208728221143653
Kortesuo, K. Pakohuone. Suunnittele, toteuta, pakene. 2018. Hämeenlinna. Karisto.
Lewis, M., Lameras, P., Arnab, S., 2025. Escape Racism: Using the EscapED Methodology to Inform the Design of Educational Escape Rooms. International Journal of Serious Games. 2025. 12 (2), 193–210.
Nicholson S. Peeking behind the locked door. A survey of escape room facilities (pdf). https://scottnicholson.com/pubs/erfacwhite.pdf Päivitetty 24.5.2015.
Romppanen, T. Virtuaalinen pulmahuone. Julkaisussa: Harmoinen P, Ruotsalainen A-L, toim. Avointa ja digiä. Opettajan ohjekirja opetuksen suunnitteluun ja kehittämiseen. Vantaa: Laurea-ammattikorkeakoulu, Laurea Julkaisut 160: 40–51. https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-799-607-5
Romppanen, T., Koivisto, J-M., Nykänen, K., Maunula, J., Koskela, K., Varjonen, K. & Kauhanen, E. 2022. Learning Life – Mysteeri 24/7 : Virtuaalinen pakopeli nuorten ammatilliseen kuntoutukseen ja ohjaukseen. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022030421838