“Kainuun elinvoiman vahvistaminen edellyttää uusia ratkaisuja sote-palvelujen järjestämiseen väestörakenteen muutosten ja työvoimahaasteiden keskellä. INSPIS-hankkeessa kehitetään sote-alan innovaatioekosysteemiä, joka kokoaa yhteen julkiset toimijat, yritykset, tutkimuksen ja kehittämisen uudenlaisten palveluiden luomiseksi. Samalla innovaatioekosysteemi tukee alueen kilpailukykyä, osaamista, investointeja sekä kainuulaisten hyvinvointia ja terveyttä.”
Uudistuvat palvelut tukevat Kainuun tulevaisuutta
Alueellisen elinvoiman käsitteellä tarkoitetaan talousmaantieteessä usein alueiden aluetalouden elinvoimaa. Käsitteellä viitataan erityisesti alueiden taloudelliseen kehitykseen ja kilpailukykyyn, joita arvioidaan numeerisilla sosioekonomisilla indikaattoreilla. (Salmivuori 2022, 92.) Elinvoima voidaan rinnastaa alueen kykyyn selviytyä sekä kasvaa asukkaiden tulojen ja elintason, työllisyyden ja yritysten lukumäärän ja kokoa osoittavien mittareiden avulla mitattuna. Alueiden kilpailukyky on elinvoimaisuuden perusta, se ylläpitää taloudellista kehitystä ja luo uutta elinvoimaa. (Summers ym. 1988).
Vuoden 2025 alussa käynnistyneessä Inspis -Innovatiivisia sote-palveluja Innovaatioekosysteemillä -hankkeessa haetaan ratkaisuja sosiaali- ja terveyspalvelujen uudenlaiseen tuottamistapaan Kainuussa. Uudenlaisia sote-palveluiden tuottamistapoja tarvitaan toisaalta Kainuun väestön vähentymisen ja ikääntymisen sekä toisaalta henkilöstön ikääntymisen ja saatavuuden haasteiden vuoksi. Myös kainuulaiset asiakkaat ansaitsevat erilaisia, heidän tarpeidensa mukaisia sosiaali- ja terveyspalveluita ja niiden erilaisia tuottamistapoja. Toisille asiakkaille tämä voi tarkoittaa digitaalisia etäpalveluita ja toisille fyysisiä, lähellä tuotettuja palveluita. Kainuu-ohjelman mukaan toimintatapojen uudistaminen palvelutuotannon uudistuksissa on yleisesti tärkeä Kainuun elinvoimaa edistävä asia (Kainuun liitto 2021, A:15, 32). Yksi alueellisen kehittämisen keino on älykäs erikoistuminen, joka Kainuussa tarkoittaa korkeaa osaamista tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa. Älykkäässä erikoistumisessa korostuu yhteistyö julkisen sektorin ja yritysten välillä. Merkityksellistä on myös se, että syntyviä innovaatioita ja tutkimustuloksia saadaan muuttumaan kannattavaksi ja kasvavaksi, erityisesti vientiin suuntautuvaksi yritystoiminnaksi (Kainuun älykkään erikoistumisen strategia 2021–2027, 2020, 4).
Yhteistyöstä voimaa innovaatioihin
Innovaatioekosysteemillä tarkoitetaan sektorirajat ylittävää yhteistyötä ja kykyä luoda arvoa laajalti eri toimijoille jaetun päämäärän tai mission saavuttamiseksi. Terveysalan ekosysteemit muodostuvatkin sektori- ja toimialat ylittävälle useiden toimijoiden väliselle vuorovaikutukselle sekä yhteistyölle. (Koiste, Laurila & Perttula 2021). Kainuussa hyvän terveyden ja hyvinvoinnin innovaatioekosysteemi yhdistää sekä sosiaali- että terveysalan. Ekosysteemin tavoite määrittelee sen avaintoimijat ja rakenteen. Merkityksellistä on, että elinkelpoinen ekosysteemi luo arvoa eri toimijoille. (Koiste ym. 2021.)
Innovaatioekosysteemit kasvun mahdollistajina
Ekosysteemit ovat tärkeitä monelta kannalta. Niistä hyötyvät osaamisen rikastaminen, kehittämis-, innovaatio- ja liiketoiminta sekä kasvavassa määrin myös sote-palvelujärjestelmän vaikuttavuus, hyvinvointialueiden TKI-toiminnan käynnistyessä (Koistey m. 2021.) Innovaatioekosysteemi mahdollistaa tutkitusti monialaisen toiminnan ja jatkuvan uudistumisen, mikä on välttämätöntä sote-palvelujen tuottamisessa (Valkokari ym., 2000, 7).
On selvää, että Kainuussa on tarvetta sekä toiminnan kehittämiselle että innovaatioille. OECD:n alainen OPSI (Observatory of Public Sector Innovation) toteaa, että suurten julkishallintojen haasteet ratkaistaan juuri innovaatioilla. Innovatiivisuus ei kuitenkaan ole riittävä edellytys asiakastarpeisiin vastaamiseksi. Tämän lisäksi organisaatioiden on toimittava ketterästi sekä kuultava että ymmärrettävä asiakkailta ja henkilöstöltä tulevaa palautetta ja tarpeita. Innovatiivisuus ei myöskään tarkoita pelkästään uuden luomista. Yhtä merkityksellistä on kyseenalaistaa vanhoja malleja ja toimintatapoja. (Post 2022, 361.)
Sosiaali- ja terveysalan innovaatioekosysteemit vahvistavat alueen elinvoimaa myös osaamisen ja investointien näkökulmasta. Ne houkuttelevat alueelle asiantuntijoita, tutkimusrahoitusta ja kansainvälisiä yrityksiä sekä tukevat uusien kasvuyritysten syntymistä. Valtakunnallisesti on tunnistettu terveys- ja hyvinvointialan ekosysteemien merkitys kansainvälisen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan sekä investointien houkuttelevuudelle (Hallitusohjelma, Vahva ja välittävä Suomi 2023;58, luku 2.5.).
Tutkimuksesta käytännön hyödyiksi
Sosiaali- ja terveysalan innovaatioekosysteemit edistävät myös tiedon siirtymistä tutkimuksesta käytäntöön ja tukevat datan, digitalisaation ja teknologian hyödyntämistä palvelujärjestelmän uudistamisessa. Pitkällä aikavälillä tämä lisää alueen kilpailukykyä, kykyä vastata väestön muutoksiin sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen vaikuttavuutta ja kestävyyttä. Hyvinvointialueiden rooli tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa uusien ratkaisujen ja teknologioiden käyttöönotossa ja hyvien vaikuttavien käytäntöjen levittämisessä korostuu entisestään (Hallitusohjelma, Vahva ja välittävä Suomi 2023;58, luku 2.5.). Hyvän terveyden ja hyvinvoinnin innovaatioekosysteemi, jossa yhdistyy sekä sosiaali- että terveysala, pyrkii edistämään Kainuun vetovoimaa, vahvistamaan alueen kilpailukykyä ja luomaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia, mutta ennen kaikkea se pyrkii edistämään yhteiskehittämisen avulla kainuulaisten hyvinvointia ja terveyttä.
INSPIS – INnovatiivisia Sote-Palveluja InnovaatioekoSysteemillä -hankkeessa käynnistetään Kainuun hyvän terveyden ja hyvinvoinnin innovaatioekosysteemin muodostaminen. KAMK toteuttaa hankkeen yhteistyössä Kainuun hyvinvointialueen kanssa. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama. Lue lisää: kamk.fi/inspis
LÄHTEET
Hallitusohjelma. Vahva ja välittävä Suomi. 2023. Valtioneuvoston julkaisuja 2023:58.
Kainuu-ohjelma. (2021). Kainuun liitto. A15.
Kainuun älykkään erikoistumisen strategia 2021–2027. (2020). Kainuun liitto.
Koiste, V., Laurila, T. Perttula, P. 2021. Datalähtöisten ekosysteemien tulevaisuuden mahdollisuudet ja haasteet terveysalalla. Sitran julkaisu.
Post, J. 2022. Hyvinvointialueet tarvitsevat myös hallinnollisia innovaatioita. Hallinnon tutkimus 41 (4), 359–364.
Salmivuori, W. 2022. Tutkimuskirjallisuuden tarjoamiamääritelmiä ja tulkintoja alueiden elinvoimasta sekä maaseudun elinvoimaisuustekijöistä. Finnish Journal of Rural Studies 30(1), 88–107. Https://doi.org/10.51807/maaseutututkimus.119797.
Summers, G. F., L. E. Bloomquist, T. A. Hirschl & R. E. Schaffer. 1988. Community economic vitality: Major trends and selected issues. North Central Regional Center of Rural Development, Iowa.
