
Kuva 1. Kainuun mielen hyvinvoinnin ohjelman (2025–2029) kansilehti (Sirviö 2025)
Luettavanasi on KATE-hankkeen kolmas blogiteksti. KATE-hanke (Kainuuseen terveyttä ja mielen hyvinvointia) on kainuulaisten mielen hyvinvoinnin edistämiseen keskittyvä Euroopan unionin osarahoittama hanke, jota koordinoi Kajaanin ammattikorkeakoulu. Hankkeessa laadittiin Kainuun hyvinvointialueen (hva) ja kuntien hyvinvoinnin edistämistyötä ohjaava mielenterveyden edistämisen strategia, Kainuun mielen hyvinvoinnin ohjelma 2025–2029. Hankkeen alkuvaiheisiin voi tutustua blogijulkaisusta Kainuulainen matka kohti mielen hyvinvointia.
Ohjelmatyön prosessi
Ohjelman valmistelu oli monivaiheinen prosessi, johon sisältyi nykytilan kartoitus (Mielen hyvinvoinnin tila maailmalta Kainuuseen), yhteiskehittämisen työpajoja, avainhenkilöhaastatteluja sekä hankkeen ohjausryhmän jatkuva palaute. Yhteiskehittämiseen osallistui laaja joukko kainuulaisia asukkaita, kolmannen sektorin toimijoita sekä ammattilaisia eri sektoreilta. Ohjelman yhteiskehittämisestä kerrottiin blogijulkaisussa KATE-hanke koostaa mielen hyvinvoinnin ohjelman yhdessä kainuulaisten kanssa.
Kainuun mielen hyvinvoinnin ohjelman omistajuus on Kainuun hyvinvointialueella, joka vastaa myös sen jatkosta ohjelmakauden jälkeen. Arviointi ja seuranta toteutetaan vuosittain kuntien ja hyvinvointialueen yhteisissä hyte-neuvotteluissa. Ohjelma liitetään osaksi laajaa hyvinvointisuunnitelmaa, joka hyväksytään valtuustotasolla. Lisäksi Kainuuseen suunnitellaan mielen hyvinvoinnin yhteistyöverkoston perustamista, joka vahvistaisi alueellista kehittämistyötä. (Kemppainen, Lokkila & Vuorinen 2025a, 31.)
Kainuun kuntien ja hyvinvointialueen yhteinen kompassi mielen hyvinvoinnin edistämiselle
Kainuun mielen hyvinvoinnin ohjelmassa linjataan mielen hyvinvoinnin visio, painopisteet, kohderyhmät ja tavoitteet. Lisäksi ohjelmassa on huomioitu hyvinvointia tukevat rakenteet ja tarkastellaan mielen hyvinvoinnin arviointia. (Kemppainen, Lokkila & Vuorinen 2025b.)
Visio
Hyvinvoiva ja yhteisöllinen Kainuu, jossa mielen hyvinvointi on kaikkien saavutettavissa ja sen edistäminen on etusijalla.
Painopisteet
Osallisuus ja päätöksenteon avoimuus:
Kaikilla on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa yhteisiin sekä itseään koskeviin asioihin. Päätöksenteko on avointa ja osallistavaa.
Hyväksyntä ja välittäminen:
Hyväksytään ihmisten välinen erilaisuus osana mielen hyvinvointia. Vahvistetaan kainuulaista me-henkeä ja välittämistä.
Mielenterveysosaaminen ja -taidot:
Omaksutaan ja harjoitellaan mielenterveystaitoja läpi elinkaaren. Menneisyys ei määritä kenenkään tulevaisuutta.
Luonto, liikunta ja kulttuuri:
Tunnustetaan, että luonto, liikunta ja kulttuuri pitävät meistä huolta. Vaalitaan ja siirretään niitä tuleville sukupolville.
Kuvassa 2 on Kainuun mielen hyvinvoinnin ohjelman kohderyhmäkohtaiset tavoitteet, jotka koostettiin yhteiskehittämisen työpajojen tuloksista. Ohjelman kohderyhmät ovat: lapset ja lapsiperheet, nuoret, työikäiset ja ikäihmiset.

Kuva 2. Ohjelman kohderyhmäkohtaiset tavoitteet (Kemppainen ym. 2025b, 5)
Kainuun mielen hyvinvoinnin ohjelmassa on asetettu tavoitteet myös hyvinvointia tukeville rakenteille, jotka esitetään kuvassa 3. Ohjelmassa tähdätään siihen, että mielenterveys sisällytetään päätöksentekoon kaikilla tasoilla. Tavoitteena on, että mielenterveyden edistäminen huomioidaan kuntien strategioissa ja että päätöksenteossa omaksutaan periaate ”mielenterveys kaikissa politiikoissa”. Ohjelma korostaa eri toimijoiden välisen yhteistyön vahvistamista, hyvinvointitiedon hyödyntämistä päätöksenteossa sekä kuntalaisten osallisuuden kokemuksen lisäämistä. Lisäksi ohjelmassa painotetaan myönteistä viestintää mielenterveydestä ja mielen hyvinvoinnista.

Kuva 3. Hyvinvointia tukevat rakenteet (Kemppainen ym. 2025b, 5)
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on laatinut vuonna 2024 Mielenterveyden edistämisen arviointi kunnassa -lomakkeen Lomake toimii kuntien hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ammattilaisten välineenä nykytilan, kehittämistarpeiden, tavoitteiden sekä toimien kartoittamisessa kuntalaisten mielenterveyden vahvistamiseksi. Arviointilomake on sisällytetty osaksi Kainuun mielen hyvinvoinnin ohjelmaa. Tavoitteena on varmistaa, että mielenterveyden edistäminen tunnistetaan kunnissa osana laajaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kokonaisuutta, kuten kuntalaki (L 410/2015) edellyttää. (THL 2024, 1, 3.)
THL:n Mielenterveyden edistämisen arviointi kunnassa -lomakkeen lisäksi Kainuun mielen hyvinvoinnin ohjelmassa suositellaan muitakin arviointimenetelmiä mielenterveyden edistämisen vaikutusten selvittämiseksi.
- Mielenterveysvaikutusten ennakkoarviointi, jonka tavoitteena on ennakoida toimenpiteiden tai päätösten sekä myönteisiä että kielteisiä vaikutuksia Mielenterveysvaikutusten ennakkoarviointi (MIVA) (THL 2025a).
- Mielenterveyden edistämisen kehittämiskohteisiin valittujen toimenpiteiden ja niiden vaikutusten kirjaaminen kunnan hyvinvointisuunnitelmaan ja niiden toteutumisen säännöllinen seuranta.
- Kuntien ja hva:n keräämän hyvinvointitiedon hyödyntäminen. Tiedon keräämiseen voidaan käyttää positiivisen mielenterveyden arvioimiseksi kehitettyä ”Warwick-Edinburgh Mental Well-being Scale (WEMWBS)” -mittaria, josta on olemassa kaksi versiota lyhyempi (7 osaa) ja pidempi (14 osaa). (THL 2025b; Tamminen 2018, 6–7.)
Ohjelmatyön aikana huomioitiin viestinnän merkitys mielenterveyden edistämisessä. KATE-hanke on aloittanut viestintäkampanjan Kuulkaa mielemme kuiskintaa. Kampanjassa esitellään Kainuun mielen hyvinvoinnin ohjelman sisältöjä sekä korostetaan mielen hyvinvoinnin merkitystä ja sen edistämisen keinoja arjessa. Kampanja lanseerattiin Maailman mielenterveyspäivänä 10.10.2025 ja sen toteutusaika on syksystä 2025 kevääseen 2026. Kampanja toteutetaan yhteistyössä kuntien ja hva:n kanssa. Viestintäkampanjan tunnuksena on #kuulkaamielemmekuiskintaa. Sen esiintyminen esimerkiksi sosiaalisessa mediassa viestii mielen hyvinvointia vahvistavasta sisällöstä – pienestä muistutuksesta, joka voi vahvistaa arkea.
Ohjelmatyö on raportoitu kokonaisuudessaan julkaisussa ”Kuulkaa mielemme kuiskintaa: Kainuun mielen hyvinvoinnin ohjelman (2025–2029) valmistelu”. Julkaisussa kuvataan myös KATE-hankkeen toimenpiteitä ohjelman tavoitteiden edistämiseksi.
Toimenpiteitä mielen hyvinvoinnin puolesta – KATE-hankkeen seuraavat askeleet
KATE-hankkeen toiminnassa keskitytään parhaillaan ohjelman juurruttamiseen osaksi alueellista hyvinvointityötä. Ohjelman toteutumisen ja seurannan tueksi selvitetään alueellisen mielenterveysverkoston perustamistarpeita ja siihen liittyviä käytännön ratkaisuja. Hankkeessa vahvistetaan edelleen Kainuun kuntien, hva:n ja kolmannen sektorin toimijoiden mielenterveysosaamista ohjelman sisällöistä.
Ohjelmasta ja hankkeen tuloksista viestitään edelleen aktiivisesti. KATE hankkeesta on muun muassa viestitty Pohjois-Suomen hoitotiedepäivillä Rovaniemellä, jossa yleisölle esiteltiin hankeposteri (kuva 4) Hanke on julkaissut useita artikkeleita ja ollut esillä alueen medioissa. Kainuun Sanomat julkaisi 11.10.2025 artikkelin Kainuun mielen hyvinvoinnin ohjelmasta, jossa nostettiin esille mielen hyvinvointia tukevia arjen tekoja. Hankkeella on vahva viesti: meillä jokaisella on mielenterveys, jota tulee vaalia ja ylläpitää. Hyvinvointi kuuluu kaikille.

Kuva 4. Hankkeen posteri esillä Pohjois-Suomen hoitotiedepäivillä Rovaniemellä 2025 (Lokkila 2025)


Lähteet
Kemppainen, J., Lokkila, K. & Vuorinen, S. (2025b). Kainuun mielen hyvinvoinnin ohjelma (2025–2029). Kajaanin ammattikorkeakoulun julkaisusarja B. Raportteja ja selvityksiä 193. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/897384/Kainuun_mielen_hyvinvoinnin_ohjelma.pdf?sequence=7&isAllowed=y
Kemppainen, J., Lokkila, K. & Vuorinen, S. (2025a). Kuulkaa mielemme kuiskintaa: Kainuun mielen hyvinvoinnin ohjelman (2025–2029) valmistelu. Kajaanin ammattikorkeakoulun julkaisusarja B. Raportteja ja selvityksiä 193. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-7522-53-0
L 410/2015. Kuntalaki 10.4.2015/410. https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/2015/410#O1L1P1
Tamminen, N. (2018). Positiivinen mielenterveys Suomessa. Kansanterveyspäivän 13.4.2018 esitys. Saatavilla 7.10.2025 https://www.slideshare.net/slideshow/positiivinen-mielenterveys-suomessanina-tamminen/94074442#2
THL. (2024). Mielenterveyden edistämisen arviointi kunnassa. Saatavilla 6.10.2025 Mielenterveyden edistämisen arviointi kunnassa
THL. (2025a). Mielenterveysvaikutusten ennakkoarviointi. Saatavilla 7.10.2025 https://thl.fi/aiheet/mielenterveys/mielenterveysvaikutusten-ennakkoarviointi
THL. (2025b). Positiivinen mielenterveys eli mielen hyvinvointi. Saatavilla 7.10.2025 https://thl.fi/aiheet/mielenterveys/mielenterveyden-edistaminen/positiivinen-mielenterveys-eli-mielen-hyvinvointi
Kuvaluettelo
Kuva 1. Sirviö T., (2025). Kainuun mielen hyvinvoinnin ohjelman (2025–2029) kansilehti [Valokuva]. Kainuun mielen hyvinvoinnin ohjelma (2025–2029). Kajaanin ammattikorkeakoulun julkaisusarja B. Raportteja ja selvityksiä 193. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-7522-53-0
Kuva 2. Kemppainen, J., Lokkila, K. & Vuorinen, S. (2025b). Ohjelman kohderyhmäkohtaiset tavoitteet [Kuva]. Kainuun mielen hyvinvoinnin ohjelma (2025–2029). Kajaanin ammattikorkeakoulun julkaisusarja B. Raportteja ja selvityksiä 193. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-7522-53-0
Kuva 3. Kemppainen, J., Lokkila, K. & Vuorinen, S. (2025b). Hyvinvointia tukevat rakenteet [Kuva]. Kainuun mielen hyvinvoinnin ohjelma (2025–2029). Kajaanin ammattikorkeakoulun julkaisusarja B. Raportteja ja selvityksiä 193. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-7522-53-0
Kuva 4. Lokkila, K. (2025). Hankkeen posteri [Valokuva]. Saatavilla 24.10.2025 KATE-hankkeen Teams-tiimi KATE-hanke, kanava: Viestintä ja arviointi
