Korona-aika muutti käsityksiämme opetuksesta ja oppimisesta monin tavoin. Varmasti kaikki ensimmäisen koronakevään kokeneet muistavat, miten haastavaa oli muuttaa kaikki totuttu ja siirtyä etäilyyn. Opetuksessakin näin tehtiin, ja samalla opittiin valtavasti.
Hoitotyön opetus nojaa perinteisiin
Hoitoalalla pidetään mielellään kiinni perinteisistä tavoista opettaa ja toteuttaa hoitotyötä. Voin sanoa näin, koska olen itse sairaanhoitaja ja hoitotyön opettaja. Sairaanhoitajalta edellytetään laaja-alaista ja monipuolista osaamista. Sairaanhoitajan on osattava ohjata, toimia eettisesti ja näyttöön perustuen, varmistaa palveluiden laatu ja kehittää toimintaa. Potilaiden hoitaminen ja erilaisten kädentaitojen hallinta mielletään usein sairaanhoitajan ydinosaamiseksi. Nämä kuuluvat kliinisen hoitotyön kokonaisuuteen, joka muodostaa ison osan sairaanhoitajan tutkinnosta. Opiskelijat tuntuvatkin pitävän näitä opintoja erityisen motivoivina ja oman ammatillisen kehittymisensä näkökulmasta tärkeinä. He harjoittelevat mielellään erilaisia kädentaitoja ja potilaan hoitamista, esimerkiksi simulaatioharjoituksissa.
Kliinisen hoitotyön opetuksessa korostuu perinteisesti läsnäolovelvoitteinen lähiopetus. Tässä onkin paljon hyvää. Kun opettaja on samassa fyysisessä tilassa opiskelijoiden kanssa ja käytössä on autenttisia välineitä, opetustilanne on intensiivinen ja aito. Tilanteisiin liittyy kuitenkin myös haasteita, joista läsnäolovelvoite ei ole pienin. Jos opiskelija on estynyt osallistumasta opetukseen, tuntien korvaaminen voi siirtyä kuukausien päähän. Jos hän kuitenkin voi osallistua opetukseen etäyhteyksin, tätä haastetta ei synny.
Etäilyhän toimii
Pandemian aikana opetettiin etänä kaikki, mitä suinkin pystyi. Luennot olikin helppo muuttaa etäopetukseksi, ja näin sai nauttia omasta äänestään. Onneksi omassa opetuksessani luentoja oli vähän. Sen sijaan suuri osa opetuksesta koostui simulaatioharjoituksista, jotka toteutetaan KAMK:lla yleensä siihen tarkoitukseen suunnitelluissa ympäristöissä. Näissä opiskelijat pääsevät tutkimaan potilasta (ihmistä tai tietokoneohjattua simulaattoria), pohtimaan asioita yhdessä, konsultoimaan ja harjoittelemaan vuorovaikutusta potilaan kanssa. Simulaatiot ovat olennainen osa kaikkia ammatillisia opintoja ja pakkoetäily toi näiden toteuttamiseen ison haasteen: ei ollut simulaattoria, emme olleet samassa tilassa eikä opiskelijoiden käytössä ollut mitään välineitä. Kun kuitenkin pysähdyimme miettimään asiaa, huomasimme, mitä kaikkea voidaan harjoitella ilman läsnäoloa. Vastaus oli ja on edelleen: hyvin paljon.
Lähdimme liikkeelle matalalla kynnyksellä. Teams oli vielä varsin vieras monelle ja kynnys avata kamera tai mikrofoni saattoi olla korkea. Kun kuitenkin oppimisen kannalta tärkeä ilmapiiri oli kunnossa, eli turvallinen ja virheitä salliva, uskalsimme haastaa opiskelijat uuteen. Simulaatioon osallistujat valittiin etukäteen ja heille lähetettiin hyvissä ajoin ohjeet valmistautumiseen. Itse simulaatioharjoitukset etenivät kuten lähiopetuksessakin, eli käytiin läpi ohjeet ja tavoitteet, jaettiin tehtävät, kerrottiin alkutilanne ja aloitettiin simulaatio. Rooleissa toimivat avasivat kuva- ja ääniyhteydet ja muut osallistuivat simulaatioihin ohjeiden mukaan. Lopuksi käytiin debriefing. Näin toimien pystyttiin harjoittelemaan varsin vakuuttavasti mm. mielenterveysongelmaisen ja akuuttivatsapotilaan etähoitoa. Keskeistä ei ollutkaan käsillä tekeminen, vaan asiakkaan ammatillinen kohtaaminen ja ohjaaminen.
Ihan kuin olisi ollut töissä
Simulaatioiden lisäksi itselleni etäopetuksessa aiheutti päänvaivaa se, miten voisin toteuttaa luokkaopetukseen kehittämäni pakopelin etänä. Olin aiempien pelikertojen myötä nähnyt, miten opiskelijat heittäytyvät peliin ja toimivat kuten sairaanhoitaja, eli työskentelevät tiimeissä, pohtivat ja ratkaisevat ongelmia yhdessä. Ratkaisu oli lopulta varsin yksinkertainen: pelistä oli tehtävä digitaalinen versio. Niinpä opiskelijat pääsivät pelaamaan täysin samaa peliä, vain eri muodossa. He toimivat pienissä tiimeissä Teamsissa, avasivat pulmat Moodlessa ja saivat käyttää kaikkia löytämiään apuvälineitä, ihan kuten työelämässäkin. Ensimmäinen pelikerta etänä jännitti varmasti niin opettajaa kuin opiskelijoitakin, mutta kaikki meni lopulta todella hyvin. Pelin jälkeisessä keskustelussa eräs, eräällä päivystyspoliklinikalla työskentelevä opiskelija antoi parhaan mahdollisen palautteen pelistä:
”Tuntui ihan kuin olisin ollut työpaikalla ja ratkonut työkavereitten kanssa jonkun potilaan tilannetta.”
Palaute veti sanattomaksi.
Takaisin kampukselle
Koronarajoitusten lievennyttyä päästiin palaamaan lähiopetukseen, mutta pakollisia poissaoloja oli paljon. Opiskelijat saattoivat olla täysin opiskelukykyisiä ja -haluisia, mutta he eivät voineet osallistua lähiopetukseen karanteenin tai lapsen sairastumisen vuoksi. Näitten tilanteitten takia siirryttiin hybridiopetukseen, eli osa opiskelijoista osallistui lähiopetukseen etänä. Tämäkin oli uutta sekä opiskelijoille että meille opettajille.
Itselläni ja kollegallani hybridiopetukseen siirtyminen tapahtui vähän kuin vahingossa. Etäilytaitomme eivät olleet mitenkään erityiset, mutta olimme toki oppineet etäopetuksen periaatteet. Se, mitä meillä kuitenkin oli, on asenne. Emme kokeneet liikoja paineita siitä, että teimme asioita totutusta poikkeavalla tavalla. Emme myöskään romahtaneet, kun jotain unohtui tai ei osattu. Olimme lisäksi niin hellämielisiä, että halusimme antaa opiskelijoille mahdollisuuden osallistua opetukseen, jota he kovasti kaipasivat. Kävimme useita keskusteluja opiskelijoiden kanssa, jotka halusivat oppia ja saada opetusta, mutta eivät voineet tulla kampukselle. Päätimme kokeilla, miten hybridi toimii, ja kyllähän se toimi, yllättävänkin hyvin. Meille syntyikin toimintamalli, jossa lähes jokaiselle tunnille osallistui joku etänä. Opiskelijoille tämä oli luontevaa ja he huomioivat etäilevät kaverinsa loistavasti. Me opettajat avasimme etäyhteydet samalla kun käynnistimme tietokoneen. Lopulta emme edes ajatelleet, että joku osallistui tunnille etänä, sillä niin aktiivisesti he osallistuivat toimintaan.
Kiitos kun sain osallistua!
Millaisia nämä hybriditunnit sitten olivat? Ne eivät tokikaan olleet luentoja, eikä puheen kuunteleminen etänä liene kovinkaan innovatiivista hybridiopiskelua. Josko tehokastakaan. Oppitunneilla opiskeltiin juuri niitä perinteisiä hoitotyön ydinasioita, joita kuuluu perinteisesti harjoitella vain ja ainoastaan luokassa. Simulaatioharjoituksia oli paljon, harjoittelimme hoitovälineistön käyttöä ja pelasimme. Kun opiskelijat kiersivät eri toimintapisteillä harjoittelemassa vaikkapa katetrien käyttöä, he kuljettivat mukanaan etäopiskelijoita, jotka pyysivät tarvittaessa tuomaan kameraa lähemmäksi. Keskustelu heidän kanssaan oli aivan yhtä vilkasta kuin jos he olisivat olleet luokassa. Simulaatioharjoituksissa etäopiskelijoille oli helppo antaa erilaisia tehtäviä, kuten konsulttina toimiminen. Tämä onkin itse asiassa varsin vaativa rooli, eli eivät he päässeet
helpolla. Saimme myös selkeitä osoituksia siitä, miten hyvän kuva- ja ääniyhteyden avulla etäosallistuja saattoi olla kaikkein parhaiten tilanteen tasalla ja havaita asioita, jotka lähellä istuvilta tai tilanteessa toimivilta opiskelijoilta menivät ohi. Näistäkin kokemuksista saatiin aikaan loistavia keskusteluja.
Paras osoitus etäosallistumisen mahdollistamisen merkityksestä olivat opiskelijoiden kiitokset. He olivat valtavan tyytyväisiä siitä, etteivät tippuneet pois muun ryhmän matkasta vain siksi, että lapsi sairastui tai he itse olivat karanteenissa. He myös kokivat aidosti oppineensa etänä opiskellen. Näitä kokemuksia kuvaa hyvin erään pandemia-aikana valmistuneen sairaanhoitajan kommentti hybridiopetuksesta:
Summa & summarum
Etä- ja hybridiopetuksella on siis ehdottomasti paikkansa hoitotyön koulutuksessa. Toimiva etäily edellyttää paljon, mutta myös antaa. Opiskelijan on oltava motivoitunut ja rohkea, valmis tekemään työtä oppimisensa eteen. Opettajan on hallittava ehkä enemmän kuin vain luokassa, mutta korvattavien poissaolojen väheneminen helpottaa työkuormaa. Joskus opiskelija voi myös oppia etänä paremmin kuin luokassa ja opettajaa monipuoliset opetusmenetelmät voivat motivoida työssään.
Kaikkea ei toisaalta voi eikä kannata yrittääkään opettaa etänä. Kun olennaiset edellytykset kuitenkin täyttyvät, on etäily varteenotettava vaihtoehto. KAMK:n hoitotyön koulutuksessa tämä onkin ymmärretty ja toimintaa on aktiivisesti kehitetty myös pandemia-ajan jälkeen.